Kruunuvuorensillan vaativa toteutus betonitoimittajan näkökulmasta

Kruunuvuorensilta on poikkeuksellisen vaativa ja tarkasti suunniteltu rakennuskokonaisuus, jonka käyttöiäksi on määritelty jopa 200 vuotta. Se yhdistää Laajasalon kantakaupunkiin, ja pian siltaa pitkin pääsevät kulkemaan jalankulkijat ja pyöräilijät. Myöhemmin silta avataan myös raitiovaunuliikenteelle. Rakenteellisesti kyseessä on yksi Suomen vaativimmista betonirakenteisista siltahankkeista ja nyt se on myös Vuoden Betonirakenne 2025.

Ruskon Betoni toimi hankkeen betonitoimittajana. Ulospäin betonin toimitus näyttää yksinkertaiselta: betoniautot saapuvat työmaalle, betoni pumpataan ja auto vaihtuu seuraavaan. Näin toimitus näyttäytyy työmaan laidalta katsottuna, mutta todellisuudessa betonin toimittaminen on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin autojen liikuttaminen ja pyörivien säiliöiden näkyminen työmaalla.

Vaativuus oli selvää jo ennen ensimmäistä valua

Hannu Mattila, Ruskon Betoni Etelä Oy:n projektijohtaja, oli mukana jo ennen varsinaista lähtölaukausta ja muistelee projektin alkuvaiheita näin:

“Jo tarjousvaiheessa urakoitsijoilla oli selkeä viesti: nyt etsitään betonintoimittajaa, joka mahdollistaa sen, ettei laadusta tingitä. Haluttiin kumppani, jolla olisi intohimoa toteuttaa jotakin poikkeuksellisen vaativaa.”

Vaativuus nousi uudelle tasolle, kun esiin tuli hankkeen keskeisin rakenne. Suunnitelmissa oli 135 metriä korkea pyloni, joka olisi koko Kruunuvuorensillan rakenteiden kantava selkäranka. Se määrittäisi pitkälti myös sen, miten betonia tuli tuottaa ja miten sen laatua valvoa.

Laadunvalvonta oli läsnä koko ajan

Santeri Holopainen toimii Ruskon Betonilla vastuulaboranttina ja vietti paljon aikaa työmaalla. Santeri kertoo:

“Joka valussa seurattiin betonin lämpötilaa ja lujuuden kehitystä. Asennettiin lämpötila-anturit, otettiin koekappaleita ja tehtiin mittauksia, jotta voitiin varmistua siitä, että betoni toimii juuri niin kuin pitää.”

Pylonin korkeuden kasvaessa myös työ muuttui konkreettisesti haastavammaksi.

“Kun pyloni alkoi nousta korkeammaksi, sinne piti välillä kiivetä itse ylös. Hissi tuli käyttöön vasta myöhemmin, joten alkuvaiheessa mentiin ihan kiipeämällä. Kyllä siinä huomasi, että nyt ollaan tekemässä jotain poikkeuksellista.”

Valut tehtiin merellisissä olosuhteissa, usein iltaisin, öisin ja viikonloppuisin vuorotyössä. Laadunvalvonta oli paikalla silloinkin, kun aikataulu venyi ja olosuhteet olivat haastavat. Santeri nostaa tässä yhteydessä esiin erityisesti oman tiiminsä:

“Olen kyllä tosi ylpeä meidän laboranteistamme. Siellä tehtiin pitkiä päiviä, oli yövaluja ja vaativia työvaiheita, mutta kaikki saatiin hoidettua kunnialla alusta loppuun.”

Vaikka pyloni nousi hankkeen näkyvimmäksi ja vaativimmaksi yksittäiseksi rakenteeksi, se ei ollut ainoa kohta, jossa betonirakentamisen haastavuus korostui. Kruunuvuorensillassa toteutettiin myös laajoja kansivaluja sekä merenalaisia valuja.
Santerin mukaan tiivis yhteistyö työmaan kanssa oli keskeisessä roolissa:

“Yhteistyö YIT:n ja Kreaten kanssa toimi hyvin. Työmaalla oli selkeä tekemisen meininki ja asioita käytiin yhdessä läpi. Se helpotti laadunvalvontaa ja auttoi siinä, että vaativat valutyöt saatiin vietyä maaliin suunnitelmien mukaisesti.”

Betoni ei saavu työmaille itsestään

Valutyöt edellyttävät aina, että myös valmisbetonitehtaat ja toimitukset toimivat työmaan aikataulun mukaisesti. Kun työmaalla valetaan, tehtaat käyvät samassa rytmissä, ja toimitusten täsmällisyys on olennainen osa betonin toimitusta.
Suurin osa Kruunuvuorensillan betoneista toimitettiin Ruskon Betonin Kyläsaaren betonitehtaalta, ja Vantaan betonitehdas toimi apuna kiireisimpinä päivinä. Tuotannon puolella hankkeen mittakaava ja vaativuus näkyivät välittömästi.

Kim Laine toimii Kyläsaaren ja Vantaan tehtaiden tehdasvastaavana, ja hänen vastuullaan oli valmisbetonituotannon järjestely. Kim kuvaa projektia näin:

“Tämä oli isoin projekti, jossa olen ollut mukana koko urani aikana. En ole koskaan aiemmin ollut tekemässä näin vaativaa kokonaisuutta.”

Kyse ei ollut vain määristä, vaan ennen kaikkea betonin ominaisuuksista.

“Meillä oli käytössä niin korkean lujuusluokan betoni, että en missään muussa kohteessa ole törmännyt näin tiukkoihin vaatimuksiin.”

Tällaisessa hankkeessa jokainen valu sitoi yhteen tuotannon, laadunvalvonnan ja työmaan. Kun työmaalla valettiin, tuotanto mukautui työmaan aikatauluun, kuljetukset ajoitettiin tarkasti ja laadunvalvonta oli paikalla seuraamassa ja todentamassa, että betonimassa täytti sille asetetut vaatimukset.

Kruunuvuorensillan kohdalla tämä tarkoitti jatkuvaa ennakkosuunnittelua ja valmiustilaa. Kim tiivistää asian näin:

“Kaikki piti organisoida niin, että kiviainekset, sementit, lisäaineet ja työntekijät olivat valmiina samaan aikaan. Tämä ei ole sellaista, että mennään vain tekemään – suunnittelua oli valtavasti.”

Näkyvä lopputulos ja ansaittu tunnustus

Kruunuvuorensilta on nyt näkyvä osa Helsingin ilmettä. Se näkyy kauas ja muuttaa kaupunkikuvaa pysyvästi. Sen taakse kätkeytyy kuitenkin valtava määrä työtä.

Tuomas Mannonen, Ruskon Betoni Etelä Oy:n laatupäällikkö, kävi vastaanottamassa Vuoden Betonirakenne -palkinnon Ruskon Betonin puolesta ja kiteyttää hankkeen merkityksen näin:

“On ollut suuri kunnia olla mukana luomassa näkyvää maamerkkiä Helsingille. Samalla olemme päässeet osallistumaan kansallisen betonirakentamisen kehittämiseen. Kiitos kuuluu kaikille projektin osapuolille.”

Vuoden Betonirakenne 2025 -palkinto tuntuu luonnolliselta päätökseltä hankkeelle, jossa vaativuus oli läsnä jokaisessa vaiheessa ja jossa onnistuminen edellytti, että koko ketju toimi yhteen työmaalla, tehtaalla ja niiden välillä.

Ruskon Betonille Kruunuvuorensilta oli poikkeuksellisen merkittävä hanke. Se oli teknisesti haastava projekti, joka vaati onnistumista jokaisella tasolla: betoniresepteissä, logistiikassa, aikatauluissa ja yhteistyössä. Juuri siksi se on myös sellainen hanke, josta voidaan olla aidosti ylpeitä. Valmis silta näkyy kauas, ja siitä on tullut osa Helsingin kaupunkikuvaa. Me olimme siinä mukana.

 


Teksti: Tuomas Leinonen, Markkinointi- ja viestintäasiantuntija, Ruskon Betoni Etelä Oy

Pääkuva: Jarno Haanpuro

 

Kiitokset yhteistyöstä ja palkituille toimijoille

Vuoden Betonirakenne 2025 -tunnustus myönnettiin koko hankekokonaisuudelle. Haluamme kiittää kaikkia projektissa mukana olleita osapuolia yhteistyöstä ja sitoutumisesta vaativaan hankkeeseen:
• Tilaaja: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
• Suunnitteluttaja: Sitowise Oy
• Pääsuunnittelija: WSP Finland Oy
• Urakoitsijat: TYL Kruunusillat -konsortio (YIT Infra Oy ja Kreate Oy)
• Rakennuttajakonsultti: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
• Betonirakenteiden säilyvyyssuunnittelu: Betoniviidakko Oy
• Betonitoimittaja: Ruskon Betoni Etelä Oy