Betonin valmistus jatkuu Helsingissä – Postipuiston valmisbetonitehdas siirretty Kyläsaareen

Ruskon Betoni Etelän Postipuistossa sijainnut valmisbetonitehdas on muuttanut kevään aikana uuteen sijaintiin Helsingin Kyläsaaressa.

Tehdas purettiin Pasilan Postipuistosta huhtikuun aikana ja sen siirto uudelle paikalle aloitettiin kesäkuun alussa. Ympäröivää tonttia viimeistellään kesän aikana, mutta tehtaan tuotanto jatkuu uudessa osoitteessa jo juhannusviikon jälkeisellä viikolla.

Kyläsaari on loistava sijainti, josta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja kattavammin. Tontti on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lyhyiden etäisyyksien päässä pääkaupunkiseudun rakennustyömaista.

Tehdas työllistää yhteensä neljä henkilöä. Kyläsaaren tehdasvastaavana jatkaa Postipuistoakin johtanut Kim Laine.

Lisätietoja:
Hannu Mattila
Myyntijohtaja
Puh. 020 793 3330
hannu.mattila@ruskonbetoni.fi