Ruskon Betoni Etelä mukana Helsingin Kruunusillat-liikennehankkeessa

 

Ruskon Betoni Etelä on valittu toimittamaan betonit Helsingin Kruunusillat-liikennehankkeen siltaurakkaan. Helsingin keskustan ja Laajasalon välille rakentuvan raitiolinjan reitille valmistuva Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin, korkein ja pitkäjänteisin silta.

Kruunusillat-liikennehanke yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan raitiolinjalla. Ruskon Betoni Etelä valittiin liikennehankkeen siltaurakan valmisbetonikohteiden betonintoimittajaksi.

Kymmenen kilometrin mittaisen raitiotieyhteyden rakentamiseen kuuluu kolme uutta siltaa. Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävä, 1200 metriä pitkä Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin, korkein ja pitkäjänteisin silta. Sillan keskipyloni kohoaa 135 metrin korkeuteen.

Ruskon Betoni Etelä on ylpeästi mukana Euroopankin mittapuulla merkittävässä rakennusprojektissa.

– Meille on etuoikeus olla mukana rakentamassa yhtä Suomen vaativimmista betonirakenteista. Olemme kiitollisia siitä, että Ruskon Betoni Etelään luotetaan haastavissakin hankkeissa. Tämä on meille suuri ponnistus, mutta samalla myös näyte yrityksemme osaamisesta ja asiantuntijuudesta. Otamme myös hankkeen ympäristönäkökulmat huomioon hyödyntämällä mahdollisuuksien mukaan vähäpäästöisen RB CLEAN -tuoteperheemme betoneja projektissa, Ruskon Betoni Etelän toimitusjohtaja Arto Pesonen summaa.

 

Ennätyspitkä ja -korkea Kruunuvuorensilta asettaa poikkeuksellisia vaatimuksia betonille. Mereen valetut betonirakenteet ovat alttiita säilyvyyden kannalta haitallisille meriveden sekä toistuvan jäätymisen ja sulamisen vaikutuksille. Betonille on myös asetettu poikkeuksellinen 200 vuoden käyttöikävaatimus.

– Kruunuvuorensillassa käytetyt valmisbetonit ovat laadullisesti erittäin haastavia, johtuen 200 vuoden käyttöikävaatimuksesta. Luotamme siihen, että saamme Ruskon Betoni Etelältä parhaan mahdollisen paketin laadullisesti, toimitusvarmuudellisesti ja taloudellisesti, kommentoi TYL Kruunusiltojen urakan projektipäällikkö Jari Humalajoki.

– Betonirakenteiden käyttöikätavoite on korkea sekä säilyvyysvaatimukset ovat olosuhteiden takia haastavia. Siksi valuja tehdään paikoin mm. korkealujuuksisella P50-betonilla. Kohteessa on myös paljon massiivisia rakenteita, joiden kovettumislämmöt tulee hallita, vaikka käytetään korkeaa lujuutta. Betonirakenteet tehdään siksi osin vähäpäästöisillä sideaineilla. Olemme jo valmistautuneet kohteeseen huolellisella suunnittelulla ja tekemällä betonitehdaskokeita, Ruskon Betoni Etelän laatu- ja kehitysjohtaja Vesa Anttila kertoo.

Hankkeen valmistelevat työt aloitettiin keväällä 2021. Laajasalon ja Hakaniemien välisen matkustajaliikenteen on tarkoitus alkaa vuonna 2027.

Voit seurata hankkeen edistymistä verkkosivuilta kruunusillat.fi. Julkaisemme aiheesta monipuolista sisältöä Ruskon Betoni Etelän verkkosivuilla sekä LinkedIn-, Instagram- ja Facebook-kanavissa.

Lisätietoja:
Hannu Mattila
liiketoimintajohtaja – valmisbetoni
puh. +358 20 7933 330
hannu.mattila@ruskonbetoni.fi

Vesa Anttila
laatu- ja kehitysjohtaja
puh. +358 20 7933 331
vesa.anttila@ruskonbetoni.fi

Kuvat: Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects

 

 

Valmisbetonit

Tarjoamme kattavan valikoiman laadukkaista raaka-aineista valmistettua valmisbetonia. 11 betonitehdastamme ovat moderneja ja hyvin varusteltuja. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua onnistumaan.Lue lisää

Erikoismassat

Ruskon Betoni Etelä toimittaa erikoisbetoneja kaikkiin tarkoituksiin. Uusi Kivenlahden betonitehtaamme on suunniteltu erityisesti monipuolisen ja näyttävän väribetonin valmistukseen tasalaatuisesti ja kustannustehokkaasti.Lue lisää

Työmaapalvelut

Meidän avullamme varmistatte, että betoni täyttää korkeimmatkin vaatimukset. Näin vältyt tarpeettomilta rakenteiden purku- ja korjaustoimenpiteiltä sekä torjut aikataulujen venymistä ja kustannusten kasvua.Lue lisää

Infratuotteet

Ruskon Betoni Etelän moderni betonituotetehdas sijaitsee Hollolassa. Infrarakentamiseen suunnitellut tuotteemme ovat kestäviä, kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä.Lue lisää