Haemme viestinnän harjoittelijaa 6kk kokoaikaiseen harjoitteluun

Haemme AMK-opiskelijaa, jolla on takana jo kahden ensimmäisen vuoden opinnot. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä jo maaliskuussa 2026.

Ruskon Betoni Etelän toiminnassa voima on ihmisissä. Haluamme, että jokainen tuntee ylpeyttä työstään ja viihtyy porukassa. Tyytyväinen ja motivoitunut henkilöstö antaa meille mahdollisuuden olla vieläkin parempi kumppani asiakkaillemme ja mahdollistaa toiminnan jatkuvan kehittämisen.

Yrityskulttuurimme keskiössä on Rusko-henki, joka on ollut vahvasti läsnä yhtiön perustamisesta alkaen vuonna 1983. Ruskon Betoni on perheyhtiö, jonka toimintaa ohjaa vahvasti perheyhtiöille läheiset arvot ja ajatus siitä, että yrityksessä olemme kaikki samaa perhettä.

”Otamme toinen toisemme huomioon, niin kuin perheessä otetaan.”
– Martti Väänänen, Ruskon Betonin perustaja

Rusko-henki tiivistyy vahvasti neljän asian ympärille: avoin vuorovaikutus ja toisten huomioon ottaminen, luottamus, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja esimerkillä johtaminen.

Viestinnän harjoittelijan työ ja tehtävät

Toimistomme sijaitsee Espoon Kivenlahdessa, jossa työskentelet pääsääntöisesti läsnä. Etätyötä voi tehdä yhteisesti sopimalla. Tämän harjoittelun aikana tehdään reissuja myös koko Ruskon Betoni Etelän alueella.

Olemme uudistamassa verkkosivujamme, joten ensimmäiset kuukaudet keskittyvät uusien verkkosivujen sisällöntuotantoon ja verkkosivujen päivittämiseen.

Meillä viestintää (ja markkinointia) tehdään monikanavaisesti ja yhteistyössä niin työmaiden, asiakkaiden kuin oman henkilöstönkin kanssa. On plussaa, että viihdyt ihmisten kanssa ja sinulla halua tuoda uusia ideoita, miten betonista saa vetovoimaista.

Meillä on kompakti porukka tekemässä viestintää (ja markkinointi), joten pääset varmasti tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä oman kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan. Lähimpänä mentorinasi toimii markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijamme. Myös myynti ja HR toimivat tiiviissä yhteistyössä kanssasi.

Tässä harjoittelupaikassa ideat saavat lentää ja luovuus näkyä!

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen harjoittelupaikan sekä mukavan työyhteisön. Tule osaksi Ruskon Betonin hienoa tarinaa, kasvamaan ja kehittymään kanssamme. Tulet saamaan työtehtävään kattavan perehdytyksen sekä aktiivista tukea ja mentorointia. Tuemme myös hyvinvointiasi ja viihtyvyyttäsi harjoittelun aikana erilaisten henkilöstöetujen kautta.

Palkkaus

Tehtävän palkkahaitari on 1500 € – 2300 € kuukaudessa riippuen kertyneiden opintopisteiden määrästä sekä taidoista.

Näin haet

Haluamme kuulla kiinnostuksesi viestintää kohtaan sekä nähdä mahdollisia työnäytteitäsi erilaisesta viestinnästä tai sisällön tuotannosta. Työnäytteesi voivat olla niin opiskeluprojektista, omasta blogista/somesta kuin työnkin kautta.

Lähetä hakemuksesi ja mahdolliset työnäytteesi osoitteeseen rekry@ruskonbetoni.fi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1.3.2026.

Tehtävä alkaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään maaliskuussa 2026. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Katso lisää toiminnastamme myös muualta verkosta:

rbinfra.fi

LinkedIn